15.10.2014

Verhoiluprojekti nro 4

Verhoiluprojektit jatkuu!

Mukanani on kulkenut kaksi vanhaa tuolia viimeisen kymmenen vuoden ajan. Ne muuttivat luokseni ensimmäiseen sinkkuyksiööni. Verhoilin ne silloin mustalla antiikki(teko)nahalla. Sitten muutin Kuopioon, toiseen sinkkuyksiööni ja verhoilin ne vaihteeksi valkoisella tekonahalla. Tästä on kulunut nyt ainakin kuusi vuotta, ellei enemmänkin ja tuolit alkoivat näyttämään melko surkeilta. Ne olivat edellisessä asunnossamme ruokapöydän tuoleina ja ovatkin kokeneet muutamat punaviinikylvyt farkkujen väripäästöistä puhumattakaan.



Tuolit ovat hyväkuntoiset ja melko vanhat, ehkäpä 1900-luvun alkupuolelta, en itseasiassa tiedä. Satulavyöt ovat hyvässä kunnossa ja tuoleissa on hyvä istua. Yksi ilta otin sitten projektiksi verhoilla nämä uudestaan.

Tuolit tulevat olemaan todennäköisesti aina meidän olohuoneessamme, joten olohuoneen tuleva sisustus mielessä tein värivalinnan. Kangas on pingoitettu vanhoilla nauloilla, joten nitojaa en todellakaan halunnut näihin käyttää. Mieli kyllä teki, koska vääntyneet, vanhat, TYLSÄT naulat olivat aika haastavia. Melko suuritöinen tällainen vanhan entisöinti on, mutta lopputulos mielessäni, kieli keskellä suuta (muutama ärräpään taisin päästää) naputtelin nauloja uudestaan paikalleen. Niin se lopputulos? Pian näet...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti