18.4.2014

Mun koti ei oo täällä.


En ole montaa kuvaa kodistamme tänne julkaissut. Siihen hyvin pätevä syy. En pidä tästä asunnosta. Siitä huolimatta olen yrittänyt saada tästä pienestä kaksiostamme edes jotenkin siedettävän. Olemme etsineet omaa taloa jo parin vuoden ajan ja koko tämän ajan takaraivossa on kytenyt ajatus, että unelmiemme talo on aivan nurkan takana. No ei ole näkynyt. 

Asuntomme on meille ensinäkin liian pieni, työhuoneeni on ahdas ja säilytystilaa on todella vähän. Keittiö on myös pieni ja asuntoon mahtuu juuri ja juuri neljän hengen pöytä, joka vie melkein puolet olohuoneesta. SIjainti on onneksi hyvä ja parvekkeemme on suuri, siis todella suuri. Ette usko, miten odotan sitä, että löydämme meille sopivan talon ja pääsen käyttämään luovuuttani sisustamiseen. Olemme jo päättäneet, mitä tästä asunnosta lähtee mukaan ja mikä saa lähteä. Tuo sohva esimerkiksi on sellainen, että sille täytyy keksiä uusi sijoituskoti tai ehkä se on ihan toimiva kapistus esimerkiksi mens roomissa... ;) Huomasin juuri, että näiden kuvien jälkeen asuntomme on hieman muuttunut. Tuo suuri taulu on jo myyty ja uusi (itseasiassa viisi uutta taulua :) ) on jo aloitettu. Sohvapöytämme oli sellainen pikaostos, koska entinen pöytämme hajosi ja tuo pöytäkin on jo myyty.

No, tämä oli tällainen "mua hävettää laittaa tänne nämä kuvat" postaus, mutta koittakaa kestää. Ehkä nyt ymmärrätte, miksi minusta ei ihan vielä kuoriudu sisustusbloggaria... Mutta odottakahan vain, kun se oma KOTI löytyy...

Olisikin ihana kuulla tarinoita, miten sinä löysit oman kotisi? Tunsitko heti, kun astuit ovesta sisälle, että tämä se on?


I haven´t published many photos of our home. There is a very good reason for that. I don´t like our apartment. We have been looking own house for a two years now and we are hoping that our dream house is just around the corner. Well we haven´t found it yet...

First of all, our apartment is too small for us, my working space is tiny and here is also very little storage space. The kitchen is also small and our dining table for four takes half space of our living room. Fortunately the location is great and our balcony is huge. You don´t know how I wait for that moment when I can use my creativity for our new home interior decoration. I just noticed that our home have a little bit changed after these photos. That big painting is sold and I have started a new one, actually there are coming five new paintings... :)

Well, this post was such a "I´m so ashamed to put these photos here". Maybe now you understand why I can´t be interior blogger yet... But I hope that you hang in there, because maybe we find our home faster than you think...

2 kommenttia:

  1. Asumme vuokralla. Muuttoa suunnitellessamme löysimme paikallislehdestä asuntoilmoituksen ja lähdimme katsomaan asuntoa. Asunnon omistaja asuu toisella puolen Suomea, joten asunnon esitteli taloyhtiön hallituksen pj. Tämä mies sitten asunnon esiteltyään sanoi: "Meillä on tässä toinenkin asunto vapaana, sitä remontoidaan just. Haluaisitteko käydä katsomassa?" Kyllä halusimme. Täydelliset lattiat, täydellisen harmaat seinät, suorastaan upean kaunis asunto. Sen halusimme, sen saimme. :) Paljon sälytystilaa, oma huone työhuoneeksi ja niin edelleen. Rakastan, tykkään, iiih jes! :) Nyt kun vielä saisimme avaimet ja pääsisimme muuttamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, onpa kiva tarina. Joskus se onni siis potkaisee :) Minun oma koti on vielä haaveilun tasolla, mutta en ole vielä luopunut toivosta. Toivottavasti saan joku päivä kertoa täällä, että NYT SE OIKEA LÖYTYI! Kiva blogi sinulla, kävin kurkkimassa... :)

      Poista