4.3.2014

Taidenäyttelystä.

Pitkäaikainen unelmani kävi toteen viikonloppuna. Olen opiskeluajoista saakka haaveillut omasta taidenäyttelystä ja tosiaan viime lauantaiaamuna kävin viemässä tauluni ravintola King´s Crowniin maaliskuun ajaksi. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, tiet olivat kuivat ja kevään tuntua oli ilmassa. Minulla oli mieli korkealla. Kaiken sen suunnittelun ja säätämisen jälkeen lapsoseni pääsivät vihdoin esille. 

Taidenäyttelyni yhteydessä on myös järjestämäni hyväntekeväisyystapahtuma, jossa keräämme varoja KYS:n lapsipotilaille. Lahjoitan myös yhden tauluni huutokaupattavaksi. Jos liikut Kuopiossa, niin suosittelen samalla piipahtamaan King´s Crownissa ja nauttimaan ravintolassa tarjoiltavan hyväntekeväisyysmenun. Menun hinta on 35 € ja siitä menee 10 % hyväntekeväisyyteen. Ravintolassa on myös myynnissä taiteilijatarvikkeita, jotka viedään huhtikuun alussa lapsille.

Tässä vielä hieman kuvia näyttelytilasta.


 Tämä taulu on huutokaupattavana. Toivottavasti nyt yritykset ja yksityiset huomioisivat tämän... ;)



Kuvien ottaminen oli melko haastavaa, koska päivä oli niin aurinkoinen. Näistä tauluista huomaa hyvin, miten valo paistaa niiden takaa. Joissain kohdissa öljyväriä on ohuempi kerros, joten kangas on luonnollisesti siltä kohdalta läpikuultavampi. Näyttää siltä, että taulu on tulessa.

Nyt sitten odotellaan mitä tuleva kuukausi tuo tullessaan. Onneksi pahin jännitys on nyt ohi ja näyttely on pystytetty ja hieman kuplivan vaikutuksen alaisena myös avattu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti