15.11.2013

Inspiraatio.




Mietin usein, mistä moni löytää inspiraationsa. Itse olen visuaalinen ja näen joka puolella kuvattavia kohteita. Yksi inspiraation lähteeni on luonto, sen värit, sävyt ja muodot. Voisin kävellä metsässä tuntikausia ja kuvata, myös uusiin paikkoihin tutustuminen on mielenkiintoista. Kaupunkilomilla rakastan kuvata vanhoja rakennuksia ja niiden yksityiskohtia, myös arkinen elämä on kiva ikuistaa. Vanhat, autioituneet talot ja rakennukset ovat intohimoni. Mitä vanhempaa ja raihnaisempaa, sen mielenkiintoisempaa. Ainoa ongelma on, että tällaisia kuvauskohteita on melko vähän lähistöllä. Siksi ihastelen muiden ottamia kuvia ja haen myös sitä kautta inspiraatiota. 

Mistä tämä sitten tuli mieleen? Katsoin tällä viikolla erästä ohjelmaa, jossa suunnittelija uudistaa kiinteistöjä myyntikuntoon, eli tekee asuntoihin ns. face liftingejä. Ohjelmassa oli myös juttua suomalaisesta firmasta, jonka tavaramerkki on suurikuvioiset, painetut kankaat. Siinä suunnitelija kertoi, mistä hän on saanut ideansa tiettyihin painokuoseihin ja mietin mielessäni, että onpa hänellä aika unelmatyö. Jalostin päässäni tätä ajatusta ja mietin, tuleekohan näille suunnittelijoille paineita luoda uutta. Minulle ainakin tulisi, jos minun pitäisi suunnitella myyviä asioita työkseni. Oli miten oli, valokuvaus ja kaikki muukin luova toiminta ei saa olla liian vakavaa. Itse kuvaan ja maalaan omaksi iloksi, se on tapani tyhjentää pää (juoksemisen lisäksi). Toki haluan kehittyä ja haen uusia haasteita, mutta ei tämä elämä ja harrastaminen saa olla liian vakavaa... :)

Tuo kuva on otettu asuntomme lähistöltä viime keväänä. Siitäkin saisi muokattu oivan painokuosin vai mitä? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti