25.11.2013

Ensimmäiset makroilut.

Pöydällä oli tuoreita mansikoita ja viinirypäleitä. Oli aurinkoinen päivä ja valoa riitti, joten päätin kokeilla hiljattain tilaamaani loittorengassarjaa. Loittorenkaiden idea on viedä objektiivi "kauemmaksi" kamerasta, jolloin objektiivi pystyy tarkentamaan lähemmäksi. Loittorenkaan voi rakentaa vaikka vessapaperirullasta, mutta minä tilasin omani edullisesti Saksasta. Samassa paketissa tuli myös ns. "turistiobjektiivi", josta voin vaikka kertoa myöhemmin lisää.

Mielikuvitus alkoi laukkaamaan näiden kuvien jälkeen. Odotan pakkasta, että pääsen kuvaamaan huurtuneita kasveja ja lumihiutaleita. Samalla toivon, että olisi jo kevät, kun ensimmäiset silmut aukeavat. Loittorengassarja on kyllä hyvä ja edullinen hankinta kameralaukkuun, mikäli haluaa kokeilla makroilua, ennen kuin investoi oikeaan, kunnolliseen makro-objektiviin.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti